Uutiset

28.03.2016 - Etelä-Suomen Sanomat
Sivuston käyttö vaatii javascriptin kytkettynä päälle.
 
28.03.2016 - Länsi-Suomi
Raumalla niin sanotussa sairaalan risteyksessä eli Porintien, Hakunintien ja Kaunisjärventien sattui pääsiäismaanantaina neljän aikaan iltapäivällä pakettiauton henkilöauton välinen kolari.
 
28.03.2016 - Salon Seudun Sanomat
Lauantai-iltana poliisipartio pysäytti Ollikkalassa Hämeenojankadulla henkilöauton, jota kuljettanut ulkomaalainen vuonna 1985 syntynyt mies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman.
 
28.03.2016 - Turun Sanomat
Rattijuoppo kaahasi poliisipartiota pakoon Loimaalla maanantaina aamuyöllä. Poliisipartio sai vihjeen mahdollisesta rattijuoposta Telkäntiellä. Epäilty ajoi partiota vastaan Kolkkalantiellä. Poliisi kääntyi kuljettajan perään ja kytki pysäytysvalot.
 
27.03.2016 - Ilta-Sanomat
Turvatarkastaja huomasi yhdysvaltalaisen perämiehen käyttäytyvän epäilyttävästi ennen
 
27.03.2016 - Kainuun Sanomat
Kainuun rajavartiosto teki maastoliikenteen valvontaa pitkäperjantaina ja pääsiäislauantaina Suomussalmella. Perjantain valvonnassa havaittiin yksi törkeä rattijuopumus moottorikelkalla ja kulkuneuvon luovuttaminen ajo-oikeudettomalle.
 
27.03.2016 - Kouvolan Sanomat
Kaksi autoa kolaroi Korian S-Marketin pysäköintialueella Kouvolassa lauantai-iltana. Kukaan ei loukkaantunut kolarissa, mutta poliisin mukaan tapahtumien kulku on vielä epäselvä.
 
27.03.2016 - Karjalainen
Pääsiäinen on sujunut toistaiseksi rauhallisesti Itä-Suomessa, kertoo Itä-Suomen poliisi Facebook-sivullaan. Lauantain ja sunnuntain välisen yön vietti putkassa poliisin mukaan "reilut 40 asiakasta, joista keltaisilla patjoilla eli juoppoputkassa hieman yli 20 päihtynyttä".
 
26.03.2016 - Kaleva.fi
Kainuun rajavartiosto ratsasi moottorikelkkailijoita Suomussalmella perjantainá ja lauantaina. Valvonnan yhteydessä tuli vastaan yhteensä 12 moottorikelkkailijaa, joilla ei ollut kypärää päässä.
 
26.03.2016 - Länsi-Suomi
Euralainen noin parikymppinen nuori mies ajoi kt 43:lla henkilöautoa perjantaina hiukan ennen puolta yötä. Poliisin pysäyttäessä ja puhalluttaessa miehen, alkometri näytti 0,73 promillea. Poliisi määräsi mieskuljettajan ajokieltoon ja häntä epäillään rattijuopumuksesta.
 
26.03.2016 - Länsi-Suomi
25-vuotias raumalainen mieshenkilö ajoi humaltuneessa tilassa vt 8:lla Raumalla perjantaina illalla. Poliisipartion tavoittaessa auton kuljettaja oli ohjannut auton tien pientareelle. Kuljettaja puhalsi alkometriin lähes 2,6 promillen lukemat.
 
26.03.2016 - Kaleva.fi
Humalassa ollut henkilöauton kuljettaja törmäsi kaistojen välissä olevaan aitaan nelostiellä Kemissä lauantain vastaisena yönä noin kello 3.50. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 2,11 promillen lukemat, eikä hänellä ollut voimassa olevaa ajokorttia.
 
26.03.2016 - Lauttakylä
Poliisipartio käräytti toisen autonkuljettajan rattijuopumuksesta pitkäperjantaina Huittisissa.Vuonna 1973 syntynyt mies puhallutettiin illansuussa Mommolankadulla. Hänelle suoritetun alkometrikokeen tulokseksi tuli 0.80 promillea.